Tausta
FLTP (Finlandwide Light Vehicles Test Procedure) on testausmenetelmä, joka pyrkii selvittämään sähköautomallien todellisen kulutuksen Suomen olosuhteissa. Toiminta perustuu eri vuodenaikoina järjestettäviin testiajoihin ja testeistä syntyvän datan jakamiseen FLTP:n verkkosivuilla.
Projektin tavoitteena oli suunnitella ja toteuttaa uusi, käyttäjäystävällisempi verkkopalvelu. Työskentelin projektissa UX/UI-suunnittelijana ja kehittäjänä.
Haasteet
- Verkkopalvelun rakenne, toiminnot ja visualisoinnit eivät tukeneet datan ymmärtämistä
- Datan kerääminen, käsittely ja julkaisu oli hajautettu eri palveluihin, jonka vuoksi ylläpito vei paljon aikaa
Ratkaisut
- Teimme käyttäjätutkimuksen, jonka pohjalta suunnittelimme käyttäjän tarpeisiin vastaavat toiminnot ja rakenteen
- Suunnittelimme ja toteutimme datan ymmärtämistä helpottavia grafiikoita
- Yhdistimme datan keräyksen, käsittelyn ja verkkosivuston yhdelle alustalle ja loimme ylläpitoa helpottavia automaatioita
Prosessi
Demoversion (MVP) rakentaminen
Ennen suunnittelun alkua tarvitsimme vastauksen kysymykseen, voimmeko luvata asiakkaalle myös projektin toteutuksen? Datankäsittelyn automatisoinnin haaste kuulosti niin kiinnostavalta, että halusin yrittää. Siksi käytin ensimmäiset 2 viikkoa MVP:n (minimum viable product) rakentamiseen.
Demoversion sisältö oli:
- lomake, jonka kautta testikuljettajat tallentavat auton kulutusdatan ja muut testiajon tiedot
- lomakkeen tietojen tallentuminen tietokantaan luonnoksina, jotka ylläpitäjä tarkastaa ennen julkaisua
- tallennetun testidatan näyttäminen sivustolla (automallikohtaisesti)

Koska kaikki ydintoiminnot onnistuivat demoversiossa, pääsimme aloittamaan suunnitteluprojektin. Tässä vaiheessa sain tiimiin mukaan kolme uutta jäsentä ja siirryin UX/UI-suunnittelijan rooliin.
Brändin määrittely
Tarvitsimme tarkemman kuvan FLTP:n brändistä, jotta suunnittelu tukisi toiminnan tavoitteita. Järjestin asiakkaalle keskustelun, jossa kävimme läpi FLTP:n arvoja, viestiä ja tavoitteita.
FLTP:n arvoiksi määriteltiin rehellisyys, suomalaisuus ja puolueettomuus. Niihin nojaten suunnittelimme visuaalisen ilmeen:
- väriteemaksi sinisen eri sävyjä
- fontiksi asiallinen Inter
- kuville linjaus: pohjoismaiset maisemat, selkeät kohteet ja neutraali editointi.
Käyttäjätutkimus
Käyttäjää palvelevan lopputuloksen takaamiseksi ja meidän täytyi ymmärtää paremmin käyttäjän syitä vierailla FLTP-sivustolla. Aikataulun vuoksi päätimme käyttää tutkimusmetodina kyselyä.
- Käytimme kysymystyyppeinä Likert-asteikkoa ja monivalintaa
- Julkaisimme kyselyn 39 000 sähköautoilusta kiinnostuneen Facebook-käyttäjän ryhmässä (tavoittavuuden ja kohderyhmän vuoksi)
- Saimme viikonlopun aikana yli 250 ihmisen vastauksen
Kyselyllä selvitimme, mitkä tiedot käyttäjiä kiinnostavat ja kuinka tärkeinä he pitävät erilaisia toimintoja. Huomioimme mahdolliset vääristymät kartoittamalla myös käyttäjien suhdetta sähköautoiluun yleisesti. Käytimme tulosten analysoinnin apuna tekoälyä.
Käyttöliittymäsuunnittelu
Teimme käyttöliittymäsuunnittelua yhdessä toisen UX/UI-suunnittelijan kanssa. Parisuunnittelu osoittautui hyväksi työskentelytavaksi, sillä saimme jatkuvaa palautetta ja ideoita toisiltamme.

Käyttökokemus
Sivustolla on paljon informaatiota ja paljon lukuja. Siksi käyttöliittymän suunnittelussa oli erityisen tärkeää keskittyä selkeyteen ja turhan informaation karsimiseen.
Esimerkiksi tällaisilla ratkaisuilla paransimme käyttökokemusta:
- asettelimme elementit väljästi ja selkeisiin ryhmiin
- nostimme tärkeimmät asiat sivujen yläosiin
- selkeällä hakutoiminnolla ja suodattimilla
- haitarielementeillä
- selkeillä teksteillä (esim. painikkeissa)
Validoimme suunnitteluratkaisuja tekemällä pieniä käyttäjätestauksia prosessin aikana. Kaikessa suunnittelussa pyrimme varmistamaan lopputuloksen saavutettavuuden.

Datan visualisointi
Kyselyn mukaan tärkein tieto käyttäjille oli auton toimintamatka. Siksi keskityimme tekemään sen esittämisestä erityisen selkeää. Käyttäjät arvostivat myös mahdollisuutta vertailla autoja keskenään, joten yritimme tehdä siitä mahdollisimman helppoa.
Ratkaisumme käyttäjäystävälliseen visualisointiin oli tällainen:
- automallit näytetään listana, jotta niitä voidaan vertailla
- jokaisen automallin kohdalla on lukujen lisäksi kaksi viivaa: arvioitu toimintamatka ja todellinen toimintamatka
- viivat skaalautuvat näytön koon mukaan ja ovat aina keskenään vertailukelpoisia.

Tekninen toteutus
Kun valtaosa suunnittelusta oli tehty, siirryin takaisin kehittäjän rooliin. Aloin jatkokehittää demoa, jonka olin tehnyt projektin alussa.
Automaatio
Automaation ja datarakenteen suunnittelu oli yksi suurimmista tehtävistä tässä projektissa. Lopullinen ratkaisu perustuu hyvin paljon demoversioon, mutta eri tietojen yhteyksiä ja tietotyyppejä jouduin määrittelemään monta kertaa uudestaan. Näin suuren datakokonaisuuden hallinta oli minulle uutta ja siksi haastavaa – ja äärimmäisen kiinnostavaa.

Sivuston rakentaminen
Käytin sivuston kehityksessä Oxygen Builderia, ACF-kenttiä ja PHP- ja JavaScript-koodia. Toteutin sivustolle mm. tällaisia asioita:
- ajotietojen tallennuslomakkeen
- hakutoiminnon
- suodatustoiminnon
- backend-automaation, joka käsittelee ja yhdistää autojen datan.
Tein sivustolle myös oman CSS-systeemin, jotta ilme pysyisi yhtenäisenä ja ylläpito olisi helppoa. Systeemiin sisältyi esimerkiksi luokat välistyksille, paddingeille, erikokoisille teksteille ja grideille.
Ja kuten suunnittelussa, myös toteutuksessa pyrin tekemään ratkaisut mahdollisimman saavutettaviksi. Käytännössä se tarkoitti esimerkiksi oikein nimettyjä painikkeita, elementtien kohdistuksen näkymistä, loogisesti eteneviä otsikoita ja näppäimistökäytöllä toimivia haitareita.

Lopputulos
Lopputuloksena FLTP-palvelu uudistui täysin ja onnistui täyttämään sille asetetut tavoitteet. Uusi sivusto odottaa vielä julkaisua, joten käyttäjiltä ei ole vielä saatu palautetta. Joitakin ideoita jouduimme karsimaan, sillä projektin toteutukselle oli aikaa vain 6 viikkoa. Käyttäjäkysely auttoi kuitenkin priorisoimaan tärkeimpiä uudistuskohteita, ja uskon että palvelun käyttö on nyt sekä loppukäyttäjälle että ylläpitotiimille helpompaa.

Kuinka kehityin projektin aikana
Toimin projektissa sekä UX/UI-suunnittelijana että web-kehittäjänä, ja kehityin molemmissa tehtävissä tämän projektin myötä todella paljon. Projektin aikana huomasin, että hallitsen hyvin erilaisia tehtäviä ja pystyn soveltamaan taitojani käytännössä.
Mitä uutta ymmärsin UX/UI-suunnittelusta:
- käyttäjäkyselyssä kysymyksen asettelu ja kysymystyypit vaikuttavat vastauksiin, ja niiden kriittinen tarkastelu on tärkeää
- tekoäly on erinomainen apu käyttäjädatan analysoinnissa
- todella pienet käyttäjätestaukset voivat antaa todella tärkeää palautetta
- parisuunnittelu tekee työskentelystä kevyempää ja tehokkaampaa
Kehittäjänä pääsin uudelle automatisoinnin ja käsin koodaamisen tasolle, sillä projekti vaati molempia paljon. Ymmärsin myös, että tekniikan tunteminen auttaa valtavasti suunnitteluvaiheessa.